Kirottu Istanbul

Elif Shafak: Kirottu Istanbul

"Älä kiroa mitään, mitä taivaalta putoaa. Älä edes vesisadetta."

Näin alkaa ja loppuu "Kirottu Istanbul", tarina turkkilaisesta perheestä, jota on kohdannut kirous; yksikään perheen mies ei elä yli 40 ikävuotensa. Niinpä perheessä elävät isoäiti, äiti, tyttäret ja yksi tyttärentytär, jonka isää ei ole suostunut nimeämään edes tytön äiti. Harvinaisen epätavallinen perhe; lisäksi perheeseen on kuulunut yksi poika, suvun viimeinen miespuolinen jäsen. Hänet on lähetetty Amerikkaan toivossa, että etäisyys säästäisi hänet kiroukselta.

Amerikassa poika nai amerikkalaisen naisen, jonka edellinen aviomies oli armenialainen. Rosen amerikkalais-armenialainen tytär haluaa vierailla isäpuolensa turkkilaisen suvun luona oppiakseen sitä kautta tuntemaan isänsä armenialaista sukua. Seuraukset ovat harvinaisen mutkikkaat, varsinkin, kun Rose ja hänen turkkilainen aviomiehensä tulevat Amyn perässä Istanbuliin. Armenialaisten ja turkkilaisten suhteet valottuvat monelta suunnalta, erityisesti sukujen melko outojen suhteiden vuoksi. Ja miten Istanbulin kirous lopulta toimii?

Kiinnostava kirja oudoista ihmisistä. Kannatan.

Unohdettu Ombria

Patricia McKillip: Unohdettu Ombria

Ombria on kaupunki, joka on oikeastaan kolme kaupunkia päällekkäin: oikea Ombria, varjojen Ombria ja menneisyyden Ombria. Oikean Ombrian ruhtinas on juuri kuollut ikivanhan velhon, Mustan Helmen, myrkyttämänä. Perijä on viisivuotias Kyel.

Menneisyyden Ombriaa hallitsee toinen velho Faye, jolla on oppilaana Mag, jota Faye kutsuu vahakkaaksi, noituudella vahasta tehdyksi. Magille valkenee vähitellen, että hän on löytölapsi, mutta mahdollisesti varjojen Ombrian miehen siittämä. Samoin on Kyelin enopuoli, ruhtinaan sisaren äpärä, jota piinaa ajatus varjojen Ombriasta - Ducon. Ja yksi kortti pelissä on Lydea, tavernanomistajan tytär, joka oli viisi vuotta kuolleen ruhtinaan rakastajatar, kunnes Musta Helmi heitti häne kadulle kuolemaan.

Voisi odottaa, että kirjassa olisi rakkautta ja niin onkin, mutta se on kaikki kuollutta ja mennyttä kuten ruusun terälehti Megin äidin medaljongissa. Voimakasta on rakkaus lapsiin; Lydean ja Duconin rakkaus Kyeliin ja Fayen, sydämettömän noidan, rakkaus Megiin. Lopulta kolmen Ombrean taistelu tulee päätökseensä rakkauden voimalla.

Rakastan Patricia McKillipin kirjoja.

Rosa Liksom: Hytti nro 6

80-luvulla juna matkaa Moskovasta Ulan Batoriin. Samaan makuuvaunuosastoon on sijoitettu venäläinen, rosoista elämää viettänyt mies ja nuori tyttö. Tyttö ei sano sanaakaan, mies puhuu.

Luin useita blogeja, joista suurin osa ei pidä kirjasta. Minä pidän. Mies ei ole kuka tahansa - hän on koko laaja Venäjän maa. Hänen henkilökohtainen historiansa jää auki - hän on käynyt sodan, hän on ollut vankilassa, hän on ollut naimisissa, hän on venäläinen. Hän on häveliäs, hän vonkaa pillua, hän tarjoaa suolakurkkuja, hän vuokraa auton, kun junan täytyy vetää välillä henkeä joitakin päiviä. Juuri kuten laaja Venäjän maa.

Kirja loppuu äkillisesti Ulan Batoriin, jossa mies vie tytön tapaamaan mongeoleja, ja tytöllä oli lentolippu takaisin. Mies jää. Kuten ilmeisesti Venäjäkin.

Suosittelen niille, jotka ovat olleet Neuvostoliitossa, ja niille, jotka eivät ole olleet - en usko Venäjän muuttuneen isostikaan esimerkiksi Tsehovin novellista "Aro", Paustovskin elämänkerrasta tai Rasputinin romaaneista. Suosittelen.

Suljettu maa

Barbara Demick: Suljettu maa

Etelä-Koreaan loikanneiden haastatteluja. Todella vaikuttava kuvaus elämästä Pohjois-Koreassa. Otsikkokuva on osoitus Pohjois-Korean fyysisestä pimeydestä soveliaana meforana henkisestä pimeydestä - satelliittikuva öiseltä alueelta, jossa vain Pjongjang erottuu jonkinlaisena valolähteenä verrattuna Etelä-Koreaan.

Useat henkilöt ovat kuvanneet elämäänsä jännittävällä tavalla, koska vasta loppua kohti selviää, ketkä pääsivät ulos, ketkä menehtyivät. Melkoinen jännitysdraama ja kuvaus ihmisistä, joilla on ollut sisua ja uskallusta (ja paljon onnea).

Ehdottoman kannattatettava kirja.

Jumalan vihan ruoska

Hugo Simberg: Halla

Mirkka Lappalainen: Jumalan vihan ruoska

Kuvaus Suomen suurista nälänhätävuosista 1695-1697. Erittäin pätevä ja samalla vaikuttava kuvaus pahimmista vuosista, jotka Suomi on kestänyt - yli kolmasosa suomalaisista menehtyi. Mirkka Lappalainen sekä yleiseltä taholta että tavallisten ihmisten näkökulmasta näitä kammottavia aikoja.

Hänen mukaansa yleinen näkemys - ylikansoitus, virkamiesten laiminlyönnit - eivät pidä paikkaansa. Apua lähetettiin, mutta ongelmana olivat liikenneolot. Siemenvilja ei koskaan ehtinyt ajoissa, koska jäät eivät sulaneet. Tieto ei kulkenut.

Alkukuvauksena on suomalaisten elko hallaa kohtaan. Olen itse löytänyt sananparren "Hillavuosi on hallavuosi", joka vieläkin heijastaa hallan pelkoa. Nälänhädän kovuutta kuvaavat Mirkka Lappalaisen kuvaukset kärsimyksistä, jopa ihmissyönnistä (ei niin yleistä kuin olisi voinut luulla - yksi karmiva kuvaus on torpasta, jossa aikuiset kuolivat ja lasten todettiin syöneen hätäänsä aikuisia).

Erinomainen kuvaus Suomen pahimmista vuosista. Historian harrastajille ehdoton luettava.

Hneri Troyat: Iivana Julma

Henri Troyat: Iivana Julma

Henri Troyat on kirjoittanut useita elämäkertoja Venäjän tsaareista. Hän on pätevä, mutta kenties liiankin korrekti kirjailija, joka karttaa kaikenlaisia ikäviä yksityiskohtia. Iivana Julman kohdalla tämä tarkoittaa seksuaalisten yksityiskohtien karttamista - Iivanan raju yksityiselämä sivuutetaan maininnoilla "palvelustyttöjen hameiden ylös rullaamisesta" ja "kauhistuneiden talonpoikaistyttöjen raiskaamisesta" (jotkut muut kirjailijat ovat menneet pitemmälle yksityiskohtien kuvailuissaan).

Iivana oli yksi niistä Venäjän tsaareista, jotka ilmeisesti päätyivät mielenvikaisuuteen lapsuutensa kammottavuuksien vuoksi. Yllä oleva muotokuva taitaa näyttää tilanteen yhdellä katseella.

Troyat tuo esiin Iivanen rakkauden vaimoonsa - hän sekosi lopullisesti vasta tämän kuoltua. Sen jälkeen tsaari valtaistuimellaan piti kävelysauvallaan keihästä, jolla hän pahoinpiteli ja tappoi useita henkilöitä. Tunnetuin on hänen oma poikansa Aleksei, jota Iivana iski hulluudenpuuskassa ohimoon ja suri sen jälkeen hurjasti. Iivanalla ei ollut mitään Alekseita vastaan, päin vastoin - he olivat veljiä väkivaltaisuudessa, kävivät yhdessä katselemassa kidutuksia ja keskustelivat niistä hilpeästi. Kunnes Iivana siis sai hulluuskohtauksen ja tappoi poikansa.

Repin: Iivana suree poikaansa

Troyat tuo esiin Iivanan syvän kiinnostuksen Englantia ja sen kulttuuria kohtaan, joka tuli esiin muun muassa hänen halussaan kosia Elisabet I:stä. Sama kiinnostus näkyi myöhemmin Pietari Suuressa, toisessa kovan lapsuuden ja mielenvikaisuuden vammauttamassa Venäjän suuressa hallitsijassa.

Kte Atkinson: Kaikkein tavallisin asia

Ystäväni kirjasta "Ihan tavallisena päivänä" - ex-sotapoliisi, ex-poliisi, tässä kirjassa ex-yksityisetsivä - Jackson Brodie - on edelleenkin mies, jolle sattuu inhottavia asioita. Tässä kirjassa hän on perinyt miljoonaomaisuuden ja naisystävän, jota hän on seurannut Edinburghiin. Naisystävä kuvittelee olevansa näyttelijä ja esiintyy jonkinlaisessa näytelmässä jonkinlaisella festivaalilla. Valitettavasti Jackson joutuu silminnäkijäksi, kun aivan tavallinen ruuhkakolari muuttuu joksikin ihan muuksi. Perään ajaneen auton kuski tarttuu pesäpallomailaan ja hakkaa edellä ajaneen auton kuljettajan muusiksi. Jackson ei des puutu tilanteeseen, mutta saa silti peräänsä kyseisen pesäpallomailamiehen.

Monenlaista muutakin tapahtuu, hämmästyttäviä asioita tapahtuu, ja ainakin minua kummastutti koko kirjan mittaan ihan tavallinen vaimo, Gloria, jonka huijarimiljonääriaviomies päätyy sairaalaan. Kunnes kirjan lopussa langat solmitaan yhteen.

Totisesti, Atkinsonin kirjat eivät ole normaaleja dekkareita, mutta ainutlaatuisen luettavia! Niille, jotka eivät halua lukea kirjoja, joiden lukemisen ajaksi aivot jätetään narikkaan. Ja jotka pitävät jostakin erilaisesta, mutta lämpimästä.

Hurraa Kate Atkinsonille!