tiistai 26. marraskuuta 2013

Mifongin perintö



J.S.Merenmaa: Mifongin perintö

 

Varsin raikas fantasiasarjan aloitus, ja jopa Tampereelta. 

Normaali kuvio noin aluksi: sisäkansissa klassisesti kartta, maailmaa ollaan ikäänkuin pelastamassa, sankaritar on prinsessa, jota ollaan naittamassa, ja salaliittojoukkoakin piisaa. Sankarilla on kumppanillaan musta puuma.

Sitten valituksia; puuma ei tee mitään - ei puhu, ei ole telepaattinen, eikä kukaan edes kerro, miten se ruokitaan pitkillä merimatkoilla. Loppukohtaukseen koko jengi päätyy mystisesti juuri oikeaan paikkaan samaan aikaan, vaikka ei käy ilmi, miten niin onnekkaasti sattui.

Positiiviset puolet: sankari veljineen pitää antikvariaattia , paitsi sisar, joka on ruvennut merirosvoksi. Prinsessaa ei pelasteta avioliitosta, vaan hän päinvastoin joutuu jopa synnyttämään ikävälle ja konnamaiselle miehelleen kaksoset. Prinsessa on poikkeuksellisen ärhäkkä ja rettelöi erittäin modernin virkistävästi jopa sankarin kanssa. Konnat tekevät yllätyskonnuuksia, joita en aio paljastaa.

Todella piristävä tapaus, jonka toista osaa odottaa jännityksellä. Raparperia puutarhurikirjailijalta. Suosittelen myös aikuisille.

Muuten - vastoin tapojani luin kirjan ihastuttuani sen kansikuvaan. Kuva vastasi tarinaa. Ylistystä.

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Lars Kepler: Tulitodistaja


Ärsyttäviä nämä Keplerit. Jännittäviä kirjoja, vetävä juoni, kiinnostava suomalaissyntyinen komisario Joona Linna (Lapista kotoisin?) -   ja niin nopeasti unohtuvia. Tuskin on kirjan sulkenut, kun jo miettii, mistä siinä oikein olikaan kyse.

Tällä kertaa tapetaan teinityttöjä. Yksi tyttö pakenee ja kaappaa epähuomiossa auton, jossa on pikkulapsi. Kova haku päällä, kuten kuvitella saattaa. Joona Linna ei saisi sekaantua, koska hänet on hyllytetty jonkin työvirheen vuoksi, mutta eihän hän malta pysyä erossa tapauksesta, joka sanoo hänelle jotakin. Ja kuten ennenkin, Joona Linna on oikeassa.

Hänen yksityiselämäänsäkin avataan jonkin verran. Hän on menettänyt soskus vaimon ja tyttären, ja nyt vihjataan menetyksen syihin. Peukut pystyyn Joonalle, toivoa on vielä, ainakin seuraavaan kirjaan asti -

Kyllä näitä lukee ja mielellään, mutta miksi ne eivät pysy mielessä? Liian ammattimaista kirjoitusta? Persoonallisuus puuttuu? Jokin vika tässä täydellisyydessä on.

torstai 14. marraskuuta 2013

A.H.Tammsaare: Kotiinpaluu


Tammsaaren kirjasarjan viimeinen, eli viides, osa tuo Indrekin takaisin kotiin Vargamäelle. Vanha isäntä Andres on luovuttanut Mäen tyttärelle ja tämän miehelle. Myös vanha kiistakumppani Orun Pearu on hellittänyt ohjaksista - hän on liikuntakyvyttömänä vuoteessa. Kirjassa molemmat vanhaisännät kuolevat, mutta nuori polvi jatkaa tarmokkaasti elämäänsä ja kiistojaan. Kirja on täynnä elämää.

"Totuus ja oikeus" menee lopulta Andreksen puolelle - hän jopa kuolee tavallaan ylhäisemmin kuin Pearu. Hänen alusta asti ajamansa hanke ruopata joki etenee. Indrek palaa kaupunkiin kainalossaan uusi, nuori nainen. Täytyy kai uskoa, että Tammsaare aikoi lopettaa kirjasarjan tähän, mutta olisin halulla lukenut kuudennenkin osan...

Koko sarja on täynnä elämää suomalaisellekin, saati - ilmeisesti - virolaiselle. Ei ihme, että Tammsaare on kansalliskirjailija, vaikka olisin halukkaasti antanut sen roolin Jaan Krossille.

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Lincoln Child: Sulamispiste


Vanhaa mukavaa "The Thing" -tarinaa lisättynä tosi-TV-porukoilla. 10 000 vuotta vanha oletettavasti kissapeto jäätikön sisällä. TV-ryhmä ryntää paikalle, sahaa sen irti, ja sitten alkavat päät lentää.

Onhan kirjassa vauhtiakin, mutta ikävä kyllä vainajat on helppo panna jonoon inhokkiperiaatteella. Mitä esiintyvämpi tv-tyyppi, sitä rumempi ruumis. Sankariksi tulee sitten jäätierekka, joka pelastaa henkiinjääneet ajamalla jäiden yli - miksi ihmeessä Suomessa ei ole keksitty, että mitä isompi ja painavampi rekka, sitä parempi meren ja järvien ylittämiseen? Tähän oivallukseen pystyy vain amerikkalainen.

Ja sitten suunnataan katseet avaruuteen... Sieltä jostakin, niin... Lovecraft teki sen paremmin.

tiistai 5. marraskuuta 2013

Mons Kallentoft: Suvisurmat

 

On vaikea uskoa, että Kallentoft on mieskirjailija. Hänen tuntumansa sekä naispoliisiin että naispuolisiin uhreihin on - no - naisellinen.

Vaihteeksi on myös hauska tavata ruotsalainen kirjailija, jonka naispoliisi onnistuu sekä suhtautumaan hankalaan perheeseensä että itseensä säälittelemättä (no,  Malin Fors sekä ryyppää rankasti että käyttää paikallislehden toimittajaa panokaverina, mutta ei sääli itseään eikä toista). Perhe on siinä ja nyt, ilman psykologiaa. Ex-aviomies on edelleen rakas, mutta poukkoilee pitkin maailmaa kuin ADHD-pupu maailman kipupisteissä. Tytär on 14-vuotias ja kipuilee ensimmäisen rakkaussuhteensa kanssa. Ja Malin tutkii tyttärensä ikäisten lasten murhia.

Kuten ensimmäisessä kirjassa "Sydäntalven uhri", tässäkin vainajat yrittävät kovasti puhua Malinille. Hänellä on voimakas vaisto, mutta kuolleiden tyttöjen huutoja hän sentään ei tajua. Minusta tyyli on puhutteleva ja voimakas.

Tässä kerrankin pohjoismainen dekkarikirjailija, josta pidän.



lauantai 2. marraskuuta 2013

Peter Leonard: Luota minuun


Yhden asian voin sanoa: lujaa mennään.

Ovela Samir pihisti tyttöstävänsä hänelle luottavasti luovuttamat rahat. Tyttö tahtoo omansa takaisin. Hän taklaa rysän päältä kaksi murtovarasta ja panee heidät hankkimaan rahat takaisin. Juttuun sekoaa entinen poliisi O'Clai, koko kirjan rehellisin ihminen, ja sitten mennään...  Joitakuita myös kuolee.

Lopussa arvon nainen (kuin Raymond Chandlerin maailmasta) lausuu taas kerran: "Luota minuun..."

Vauhdikas.