Aikamatka

Michael Crichton: Aikamatka

 

Erikoinen idea aikamatkailuun:  nanotekniikka ja multiversumi. Itse tarina on melkoinen jännityskirja. Ensimmäisellä lukemisella ajattelin, että pakoon juoksentelua oli melko tavalla liikaa. Toisella kerralla olin armollisempi. Moni juoksentelukohtaus oli oikeastaan aika hupaa. Esimerkiksi 1300-luvun linnaa tutkinut arkeologi tiesi tutkimustensa perusteella, mihin jalkansa ja kätensä pisti, kun häntä ajettiin takaa, ja takaa-ajavat sotilaat putoilivat rakenteiden läpi, kun taas arkeologi tiesi tasan tarkkaan, minne raajansa sijoitti.

Vakaa hyvä-paha-asetelma, jossa paha oli sekä "nykyajassa" - aikamatkalaitteiden kehittäjä - että 1300-luvulla.

Kiinnostava ja vauhdikas kirja, jossa Crichtonia usein vaivaava naisviha ei haitannut kovin paljon, pisteet jakautuivat koko tavalla tasan. 1300-luvun hurmaajattarella oli hyvät syyt kepposteluunsa, ja "nykyajan" naisella oli enemmän irtopisteitä kuin tarinan miehillä. Hyvä hänelle.

Suosittelen mukavaksi ajanvietelukemiseksi.

Yön valtakunta

Fuseli: Painajainen

 

Riikka Forsström: Yön valtakunta

 

Kaikki yön kauhuista. Riikka Forström on kirjoittanut varsin kattavasti taiteesta, joka liittyy yöhön ja sen kauhuihin. Valitettavasti olen samaa mieltä "Savon Sanomien" arvostelijan kanssa:

Yön valtakunta lupaa kertovansa yön kulttuurihistorian: mitä ihmiset ovat yöstä ajatelleet, mitä he ovat yöaikaan tehneet, miten yö on taiteessa ja kirjallisuudessa kuvattu ja niin edelleen. Tietämyksen puutteesta Forsströmiä ei voi syyttää. Siltä osin kuin hän käsittelee kulttuuria faktoina, ei tekstissä ole moittimista.

Samaa ei voi sanoa tulkinnoista. Mitä Forsström sanoo esimerkiksi Poesta? ”Poen pimeyden pelko oletettavasti johtui hänen lapsena ja vielä aikuisenakin tuntemastaan turvattomuuden ja rakkaudettomuuden tunteesta.” Siksi ”yöt olivat hermoja raastavaa kidutusta herkälle lapselle, jota oli onnekseen tai onnettomuudekseen siunattu harvinaisen vilkkaalla mielikuvituksella.”

Siispä eräskin novelli ”symboloi Poen oman mielen hauraan rakennelman pirstaloitumista”. Ja vaikka ”Poen koko elämä oli ollut vain yhtä pitkää ja tuskantäyteistä rämpimistä pimeydessä”, kenties hän kuitenkin ”kuoleman hetkellä lensi vihdoin vapauteen”.

Forström on liian kukikas kirjoittaja kuvatessaan vaikutelmiaan.  Jopa kirjan kannessa oleva Fuselin "Painajainen"-maalaus kuvataan aika korostetusti - minusta valkosilmäinen hevonen - Night Mare, yön tamma - tehokkaampi kuin naisen rinnalla istuva painajainen, joka on jotenkin söpö - tekisi mieli rapsuttaa korvan takaa.

Ohimennen mainiten Fuseli on tehnyt toisen version taulusta, ja se on tehokkaampi.

Useita runoilijoita ja kirjailijoita esitellään - ja taas kerään mieleeni muut tietoni heistä. Esimerkiksi George Sand lemmensuhteineen on pikemminkin surkuhupaisaa kuin kammottavaa.

No, älkää antako vanhan kyynikon häiritä. Kirja on kattava ja kiinnostava.

Azincourt

Bernard Cornwell: Azincourt

Cornwellin historiallinen romaani Azincourtin taistelusta ja englantilaisista jousimiehistä on alasta kiinnostuneen miehen kuvaus. Päähenkilönä on Nicholas Hook, joka joutuu ensin pakenemaan Englannista lyötyään mielenvikaista pappia, mutta linnan herran veljeä. Yleensäkin kirjan henkilöt ovat yksiviivaisesti hyviä tai pahoja, lukuunottamatta seigneur de Lanferellea, tarinan sankarittaren aviotonta isää, joka tunnetaan nimellä "Helvetin herra". Hän on kiinnostava tyyppi.

Hookin ura vie hänet ensin Soissonsin piiritykseen, jossa ranskalaiset taistelevat keskenään, ja sitten englantilaisten puolelle, Harcourtin piiritykseen ja marssille Calaisiin, jossa Azinourtin taistelu käydään. Ranskalaiset hävisivät satavuotisessa sodassa kolme kertaa vaikuttavasti englantilaisille - Crecy, Poutiers, Azincourt - ja joka kerran jousimiehet voittivat. Lopulta historian mittaan ratsastavat ritarit hävisivät jousta ja keihästä käyttäville talonpoikaisameijoille, sveitsiläiset olivat seuraavia voittajia. Nyt kuitenkin kruunu on englantilaisilla.

Tarina seuraa melko tavalla Shakespearen näytelmää "Henrik V", paitsi että Cornwell ei ota Henrikiä niin erityisen jalona tyyppinä. Shakespearelta on peräisin tarina jousimiehestä, joka ryösti kirkon ja hirtettiin. Cornwelin kirjassa juttu on hämmästyttävän haalea, kun ottaa huomioon, etä varkaaksi nimetty on viaton ja sankarin pyhimysmäinen pikkuveli; esimerkki Cornwellin huonosta henkilökuvauksesta. Toinen on Shakespearen kuvaus kuninkaasta, joka tulee taistelun aattona naamioituneena kuulustelemaan miestensä mieltä. Jos tästä puolesta on kiinnostunut, kannattaa katsoa elokuvaversio Henrik V:stä, jossa Kenneth Branagh esittää Henrikiä. Paljon eloisampi hahmo.

Joka tapauksessa kirja on lukemisen arvoinen erityisesti jousimiesten kuvauksen kannalta. Historiallista perusfaktaa, myös ajankuvan puolesta. Sota ei ollut satavuotisen sodan aikaan mitään mamoilua!

Liz Williams: Demonien taivas

Demoni Zhu Irzh toimii Singapore 3:n poliisina, kun hänen ystävänsä komisario Cheng on lomalla Havaijilla (suosittelen ensin lukemaan kirjan "Aavekauppiaan tytär"). Singapore 3 joutuu omituisten tapahtumin näyttämöksi, ja suosikkini demoni Zhu Irtz on ongelmissa. Muun muassa kaupungissa tapahtuu outo murha, siihen on sotkeutunut Singapore 3:n tärkein liikenainen (johon taas Zhu Irzh sotkeutuu) ja feng shui -linjat menevät sekaisin.

Taivas ja helvetti vyöryvät maan päälle. Onneton Feng shui -kauppias saa vaativia puhelinsoittoja äidiltään helvetistä, jumalatar Kuan Jin päätyy taivasta ja helvettiä erottavalle merelle, ja komisario Chen ja hänen teepannu/mäyrä-kollegansa joutuu tulemaan selvitämään sotkua ja Zhu Irtz saa ongelmia omastatunnostaan, jota demonilla ei pitäisi olla (ja liikenaisesta, joka on kotoisin toiselta alueelta - Keralasta, ja osoittautuu deva-olennoksi, tiikerinaiseksi).

Helvetillä on henkilökuntaongelmia, koska he maksavat vain minipalkkoja; taivaalla on ehnkiökuntaongelmia, koska henkilökuntaa on liian vähän, ihmiset eivät ole riittävä kilttejä, ja kaiken lisäksi taivaassa on tupakointikielto. Ei ihme, että Zhu Irzhillä on ongelmia.

Olen omaksunut voimakkaan mieltymyssuhteen Liz Williamsiin. Lisää tätä!

Menneisyyden maisema

Johan Tietrich Schoulzin öljymaalaus Ruotsinsalmen taistelu 10. heinäkuuta 1790. Maalari osallistui itse taisteluihin aliupseerina. 

Peter Englund: Menneisyyden maisema

Englundin esseet ovat aina upeaa luettavaa. Tässä kokoelmassa on esimerkiksi havainnollinen kuvaus Ruotsinsalmen taistelusta, jännittävä kuin dekkari. Toisaalta kuvaus siitä, miksi taistelujen johtaminen ei ollut sitä, mitä myöhemmin väitettiin - eloisa kuvaus huonosta näkyvyydestä ja kuurouttavasta metelistä (mausteena Pultavan taistelussa sattuneita erehdyksiä, kun venäläiset ja ruotsalaiset joukot ryhmittyivät samaan taistelurintamaan - varsinaisia univormuja ei ollut). Tolstoi muuten kuvasi "Sodassa ja rauhassa" samaa mahdottomuutta johtaa isoa taistelua, kun se kerran oli alkanut.

Englund on myös kuvannut mielenvikaisia sotapäälliköitä - monia voitaisiin mainita, mutta Englundin valitsemat ovat lumoavia - kenraali, joka ei voinut nousta vuoteesta, koska hän uskoi jalkojensa olevan lasia, ja Napoleonin aikaisen Blücherin - vaikutti muuten melkoisesti Waterloon taistelun ratkaisuun - joka tunnusti Wellingtonille, että ranskalainen sotilas oli tehnyt hänet raskaaksi ja hän odotti elefanttia. Historiaan ei ole jäänyt Wellingtonin vastaus tähän avautumiseen.

Kaikki Englundin kirjoittama on lukemisen arvoista, paitsi "Pultava", jonka suomennos on niin luokaton, että olen ajatellut ruveta uudelleen lukemaan ruotsia saadakseni hyvästä kirjasta edes jotakin selvää.

Sami Hilvo: Rouva S.

Epätavallista suomalaisen kirjoittaa Japaniin sijoittuva kirja. Kaiken lisäksi goottilaisia kauhuelementtejä - japanilaisittain - sisältävä kirja. Voimakkaimmin tuoksuihin keskittyvä kirja.

Daniel on japanilaisamerikkalainen, joka tulee perehtymään Japaniin. Hän saa vuokraemännäkseen naisen, josta käytetään nimeä rouva S. Rouva S. uskoo Danielin olevan uudestisyntyneen tyttärensä. Toinen, joka uskoo samoin, on Koichi, tyttären 25 vuotta vankilassa istunut rakastettu. Kolmas japanilaishahmo on Nene, tuhat vuotta aikaisemmin elänyt japanitar, joka kulutti koko elämänsä tavoittaakseen yhden tietyn tuoksun, jonka hän haistoi vain yhtenä aamupäivänä, kun hänen paperivarjostimensa takana puutarhuri teki työtä ja Nene haistoi miehen tuoksun.

Muutkin henkilöt aistivat tuoksuja, enimmäkseen he tavoittavat Nenen luomaa tuoksua. Kirja ei silti ole herttainen kuvaus menneistä tuoksuista. Rouva S. osoittautuu naiseksi, jolla on ollut väkivaltainen menneisyys ja pitkä kosto hoidettavanaan. Daniel on henkilö, joka on varsinainen viaton kaiken keskellä.

Olen lukenut paljon japanilaiskirjallisuutta. Tunnustan, että tämä kirja ei tunnu minusta aidosti japanilaiselta, vaan makaabereja aiheita poimivalta. Aluksi kiinnosti, nyt tympii.