Kte Atkinson: Kaikkein tavallisin asia

Ystäväni kirjasta "Ihan tavallisena päivänä" - ex-sotapoliisi, ex-poliisi, tässä kirjassa ex-yksityisetsivä - Jackson Brodie - on edelleenkin mies, jolle sattuu inhottavia asioita. Tässä kirjassa hän on perinyt miljoonaomaisuuden ja naisystävän, jota hän on seurannut Edinburghiin. Naisystävä kuvittelee olevansa näyttelijä ja esiintyy jonkinlaisessa näytelmässä jonkinlaisella festivaalilla. Valitettavasti Jackson joutuu silminnäkijäksi, kun aivan tavallinen ruuhkakolari muuttuu joksikin ihan muuksi. Perään ajaneen auton kuski tarttuu pesäpallomailaan ja hakkaa edellä ajaneen auton kuljettajan muusiksi. Jackson ei des puutu tilanteeseen, mutta saa silti peräänsä kyseisen pesäpallomailamiehen.

Monenlaista muutakin tapahtuu, hämmästyttäviä asioita tapahtuu, ja ainakin minua kummastutti koko kirjan mittaan ihan tavallinen vaimo, Gloria, jonka huijarimiljonääriaviomies päätyy sairaalaan. Kunnes kirjan lopussa langat solmitaan yhteen.

Totisesti, Atkinsonin kirjat eivät ole normaaleja dekkareita, mutta ainutlaatuisen luettavia! Niille, jotka eivät halua lukea kirjoja, joiden lukemisen ajaksi aivot jätetään narikkaan. Ja jotka pitävät jostakin erilaisesta, mutta lämpimästä.

Hurraa Kate Atkinsonille!

Mons Kallentoft: Sydäntalven uhri

Tässä kirjassa kuolleet saavat puhua.

Kirja alkaa kylmimmässä pakkasessa miesmuistiin, ja tammeen on hirtetty alaston mies. Siitä tarina jatkuu - ei dekkarina, vaan balladina. Naispoliisi, Malin Fors, käyttää työssään tunteita ja aavistuksia, vaikka hänkään ei kuule, mitä kuolleet sanovat. Tarina on yhtä kylmä kuin tarinan pakkanen.

Alussa oli vieras, pitkä ja tumma mies, joka tuli ei-mistään kuten "Humisevan harjun" Heathcliff, kaatoi kaikki naiset ja jätti jälkeensä tuhoa. Kurvin Kalle. Hänen jälkeläisensä elävät ja tappavat toisiaan. Keskipisteenä on salaisuuksiaan varjeleva kivikova nainen, Rakel Murvall, jonka kohtaaminen Kurvin Kallen kanssa johti väistämättömään tragediaan sukupolvea myöhemmin.

Osansa saa mhyös kansankoti-Ruotsi, joka ei niin kodikas olekaan. Rinta rinnan, mutta toisiaan katsomatta, elävät Kurvin Kallen kaltaiset ja rikas keskiluokka. Malin Fors tunnustelee tietään vihjeiden keskellä, mutta hänkään ei kuule, mitä kuolleet sanovat, ja lopullinen tragedia tapahtuu. Raunioille jää Rakel Murvalla ja hänen kova katseensa.

Ei dekkari, antiikin murhenäytelmä tai balladi. Runollinen ja kolkko.

John Ball: Murha nudistileirissä

Uskoisin kaikkien tuntevan jonkin version John Ballin kirjasta "Yön kuumuudessa" - ellei dekkarina, niin elokuvana tai TV-sarjana. "Murha nudistileirissä" on myös 60-luvulta - kansalaisoikeustaistelun ajalta. Dekkarissa on musta poliisi Virgil Tibbs, ja suomennosvuoden käytännön mukaan lapio oli lapio ja neekeri oli neekeri.

Tässä kirjassa murha on sinänsä suoraviivainen juttu, mutta kirjailija rinnasti kaksi syrjittyä ryhmää - mustat ja nudistit. Kuten aiheeseen kuuluu, molemmat ovat erittäin viehättäviä ja äärimmäisen moraalisia (nudistit olivat ilmeisesti 60-luvun Yhdysvalloissa jotensakin paheellisina pidettyjä).

Kirjan englanninkielinen nimi oli "The Cool Cottontail", joka tulee esiin aivan alussa. Nudistileirin uima-altaassa kelluu murhattu mies. Leirin ylläpitäjille ilmoitetaan, että paikalle tulee poliisi. He epäilevästi kysyvät, onko hän töpöhäntä. Kirjassa on jo paljastunut, että töpöhäntä (cottontail) on nudistien nimitys tilapäisille kävijöille, jotka ovat Kalifornian auringon ruskettamia paitsi uimahousujen kohdalta. Soittava poliisi sanoo arvoituksellisesti: "Ei hän ainakaan töpöhäntä ole". Ei ole - poliisi on kauttaaltaan musta.

Kirja on herttainen, henkilöt ovat herttaisia, pahat ovat pahoja ja hyvät hyviä. Herttaista. Ja tietysti Virgil Tibbs on suorastaan syötävän herttainen. Sivutekijä on, että mustan poliisin työpariksi on pantu japanilainen (hänkin tietysti herttainen).

 Fred Vargas: Normandialainen tapaus

 

Komisario Adamsberg tutkii vaihteeksi Raivoisaa armeijaa, joka normandialaisessa kylässä ryöstää mukaansa pahoja ihmisiä. Kuolleita tulee - tarina on tuttu monista muistakin maista, kuten englantilaisten metsästäjä Herne (ei tarkoita viljelykasvia) ja esimerkiksi Lagerlöfin "Jerusalem"-kirjassa taivaalla ratsastajat, mutta normandialaiset tuntuvat olevan oma lajinsa.

Muitakin kiintoisia hahmoja Normandiasta löytyy - nuori mies, joka puhuu takaperin ja toinen, joka on puoliksi savea - mutta jostakin syystä mieleeni jäi parhaiten pulu, jota Adamsbergin poika päätyy hoivaamaan kesken murhatutkimuksen. Vargasin kirjoissa eläimet ovat harvinaisen tärkeitä olentoja.

Jostakin syystä kirja ei vetänyt - vain pulu jäi mieleen, mikä sanoo jo jotakin. 

 

.

Douglas Preston - Lincoln Child: Veljensä vartija

Erikoisagentti Aloysius Pendergastin tarina on neljännessä osassaan. Viime kerralla hänet jätettiin muurattuna seinään Poen "Amontilladotynnyrin" tyyliin, mutta paikalle ilmestyi mies, jolla oli kaksiväriset silmät. Nyt paljastuu, että mies on kaksoisveli Dionysius, joka vihaa veljeään eniten maailmassa. Hän pelastaa Aloysiuksen vain kiduttaakseen häntä mahdollisimman kauan. Ohjelmassa on kaikkien Pendegastin ystävien ja työtovereiden tappaminen, ja koska veljekset ovat identtiset, kaikki murhajäljet viittaavat Aloysiukseen. Dionysius on kauan sitten väärentänyt oman kuolintodistuksensa.

Totta puhuen ensimmäinen osa oli huikea, mutta pitkin matkaa sarja on menettänyt lumovoimaansa. Kolmanteen osaan on jo pityänyt lainata konna Wilkins Collinsin kirjasta "Valkopukuinen nainen". Tällä kertaa on ilmeisesti menossa Sherlock Holmes ja hänen veljensä Mycroft. Ikävä sanoa, mutta taso laskee koko ajan.

No, jaksan vielä odotetun viidennen osan, mutta olisi jo aika hoidella Pendergastien sukusaaga loppuun.

Suzanne Collins: Nälkäpeli

Nuorisokirja, joka kelpaa hyvin tämänikäisellekin (on jopa jännittävä, mielenkiintoinen ja sisältää hyviä henkilöitä).

Velvollisuuteen kai kuuluu kauhistella, miten hirveitä tarinoita nuorille kaupitellaan. Oikeasti en viitsi. Moraaliarvot ovat harvinaisen kohdallaan. Pahikset ovat juuri sopivia pahiksia kapitalistisessa ympäristössämme. Sankarittaremme Katniss on sisukas, kova ja hellä aivan oikeissa suhteissa.

Minua jopa kiinnostaa, kumpi mieshenkilö, Nälkäpelin Peeta ja aikaisempi poikaystävä, voittaa lemmen loppupelin, vaikka yleensä 16-vuotiaiden lemmentarinat eivät oikein sytytä.

Onneksi on vielä kaksi osaa (mitä yleensä en trilogioissa pahemmin hehkuta).

 

 

Alan MacFarlane: Japanin sydämessä

MacFarlane on kehittänyt kiinnostavia ideoita Japanista ja sen kulttuurista. Tosin kirja on herättänyt ristiin ajattelua ainakin minussa; kaikki uutiset Japanista eivät osu yksiin. Esimerkiksi väite, jonka mukaan lapset ja nuoret elävät pehmeässä, suvaitsevassa maailmassa, istuu kovin huonosti uutiseen, jossa nainen, jonka 4-vuotias ei päässyt yhtä hyvään päiväkotiin, meni ja tappoi sen naapurin 4-vuotiaan, ei vaikuta erityisen pehmeältä. Tai uutiset, joiden mukaan teini-ikäiset myyvät käytettyjä pikkuhousujaan, jotka vacuum-pakataan automaatista ostettaviksi, jotta keski-ikäiset liikemiehet voivat ostaa niitä haisteltavikseen...

Joka tapauksessa Japani on oma maailmansa, jonka MacFarlane on havvainnut ja tuo havainnollisesti esiin. Havaitsin lukiessani, että Suomen kulttuuri sopii yllättävän hyvin Japanin kulttuuriin. Moni japanilainen tuntuu viihtyvän hyvin Suomessa. Kirja kannattaa lukea (ja ajatella mahdollisimman paljon ristiin).

Sidney J. Van Scyoc: Drowntide

Eräässä vaiheessa valaat olivat kovasti muodissa scifi- ja fantasiakirjallisuudessa (ja elokuvissa). Tämä on yksi niistä: valaat oli roudattu toiselle planeetalle yhdessä ympäristösuojeluihmisten kanssa. Planeetalla on kuitenkin hyvin vähän maata ja sekin tuliperäistä. Rannikkojen asukkaat tulevat toimeen vaarallisen meren kanssa sitn, että heidän parissaan on yksilöitä, säännön mukaan naisia, jotka kommunikoivat valaiden kanssa telepaattisesti.

No, tietenkin sankari on miespuolinen ja hänen mystinen isänsä on kadonnut synnytysyönä kaksoissisaren kanssa. Äiti lähettää pojan hakemaan sisartaan, jotta yhteisö ei tuhoutuisi, koska äidin telepatia on katoamassa. Tietenkin nuorukainen löytää isänsä, sisarensa ja havainnon, että hän on todellisuudessa voimakas telepaatti. Melko tavanomaista fantasiaa. Aika mukiinmenevää silti.