keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Gene Wolfe: Kiduttajan varjo


80-luvun huomattava fantasiasarja alkaa lopulta ilmestyä suomeksi. Muistan pitäneeni siitä aikoinaan paljon (vaikkakin mieltymykseni uuvahti sarjan loppua kohti).

Johanna Vainikainen-Uusaitalo on tehnyt merkittävää työtä kääntäessään kirjan, joka käyttää uusia termejä harva se sivu. Esimerkiksi kiduttajien killan tunnusmerkki on viitta, joka on mustempaa kuin musta - Johanna on käyttänyt sanaa sysi.

Toivottavasti kustantaja jaksaa loppuun asti, koska kirja on täynnä viitteitä lopputapahtumiin. On nimittäin nähty pahoja esimerkkejä, joissa kustantaja on noin vain jättänyt kirjasarjan kesken...

Joka tapauksessa tässä olemme Maan kaukaisessa tulevaisuudessa (?), jossa mikään ei ole tuttua. Kiduttajat ovat kunnianarvoisa järjestö, joka palvelee etäistä hallitsijaa, autarkkia. He toimivat myös (tietenkin!) pyöveleinä. Oppipoikansa he saavat hylätyistä vauvoista. Severian on tällainen kasvatti, joka onnettomuudekseen joutuu outoihin kokemuksiin ja sitten rakastuu autarkin sivuvaimoon ja auttaa tätä tekemään itsemurhan. Kilta ei voi paljastaa tapahtunutta, joten Severian lähetetään etäiseen kaupunkiin mestaajaksi ja hänelle annetaan mukaan kunnianarvoisa pyövelinmiekka nimeltään Terminus Est. Severian kokee outoja tapahtumia jo ennen kuin selviää ulos kaupungista - jossa vaiheessa tarina äkkiä katkeaa. Mystistä ja outoa.

Edellenkin yksi kummallisimmista fantasiasarjoista, kunhan vain jatkaisi.



maanantai 27. toukokuuta 2013

Anders Roslund & Börge Hellström: Tyttö katujen alta


Kovaa tekstiä, joka taitaa tällä hetkellä olla hyvinkin ajankohtainen. Tukholman keskustaan on hylätty bussilastillinen huumattuja lapsia, joita kukaan ei kaipaa ekä etsi. Tutkinnoissa ilmenee, että monessa muussakin suurkaupungissa on tapahtunut sama juttu - lapset ovat salakuljetettuja laittomia maahanmuuttajia.

Kirkossa istuu nuori tyttö. Hän on kadonnut kaksi ja puoli vuotta aikaisemmin ja asunut Tukholman viemäriverkostossa. Siellä on kokonainen ihmisyhteisö, jotka huolehtivat toisistaan. Kirjan poliisit yrittävät parhaansa näiden "ihmisroskien" hyväksi, mutta korkeatasoinen poliitikko vaatii ratkaisuja, korkeatasoinen poliisi haluaa puhdistaa viemärit ja lopulta käytetään liekinheittimiä. Toimii, tietenkin. Tosin palaa useita poliiseja, monia viattomia ja muita auttavia viemärin asukkeja ja loput hiippailevat takaisin - muun muassa "tyttö katujen alta", joka palaa etsimään hyväntekijäänsä, vaikka koti - patja ja joitakin tavaroita - onkin tuhkaa.

Kovaa kamaa, toistan. Kokeilkaa.





lauantai 25. toukokuuta 2013

Bruce Fink: Tarkastaja Canalin psykoanalyyttiset seikkailut

 

Eräänlainen Hercule Poirot eläkkeelle jääneen ja kovasti psykoanalyysia harrastavan ranskalaisen hahmossa.

Kannattaa varustaa aivonsa sivistyssanakirjalla ja kulttuurihistoriaosiolla, kun lähtee lukemaan tätä. Hyväksi on myös suhtautua leppeästi freudilaiseen psykoanalyysiin. Canalia nimittäin kiinnostavat paljon enemmän jokaisen vastaantulevan - todistajan, epäillyn tai tutkijan - lapsuudenongelmat freudilaisittain kuin itse tutkittava tapaus.

Syvälle sukelletaan myös Mozartin elämänkertaan, sherrynvalmistukseen ja muuhun kulturelliin. Juonet eivät ole järin kiinnostavia ainakaan Canalin itsensä kannalta, kunhan pääsee kyselemään varhaisesta äitisuhteesta.

Jos pitää liirumlaarumista ja historiallisista yksityiskohdista, kannattaa lukea. Jos odottaa nopeatempoista poliisitutkimusta, nokkelaa huulenheittoa ja lopussa konna käsirautoihin, niin turhautuminen tappaa lukijan.  Joko-tai-valinta.

Voisin itse kestää lisääkin Canalia - varsinkin seuratessani, miten sopimattomilla hetkillä hän alkaa pitää psykoanalyyttistä tutkimustaan.



keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Joanne Harris: Herrasmiehiä ja huijareita


Jotensakin ärsyttävä kirja arvostella. Ensinnäkin jutun varsinainen käänne on mahdoton esitellä arvostelussa, koska ensilukija pettyy. Toiseksi järkevä esittely on vaikeaa juuri elintärkeiden yksityiskohtien salaamisen vuoksi.

Jupisen aluksi suomennoksen nimestä "Herrasmiehiä ja huijareita"? Kirjassa on yksi oikein tehokas huijari, suorastaan sympaattinen konnamaisuudestaan huolimatta. Herrasmiehiä on vaikea löytää. Kyse on yksityisestä poikakoulusta nimeltään St. Oswald. Toinen kertojista on liitutahrainen ja ärhäkkä latinan opettaja, joka on jäämässä eläkkeelle. Toinen on nimetön nuori opettaja, jonka päämäärä on kumota koko koulu sabotoimalla se sisäpuolelta.

Nuori opettaja on tullut puhtaasti väärentämällä paperinsa, vaikka hän yllätyksekseen huomaa olevansa hyvä opettaja. Hän oli lapsena talonmiehen jälkeläinen, kadehti koulun oppilaita, pääsi tutustumaan kouluun varastamalla isänsä avaimet ja asuste asusteella koulupuvun. Hän tutustui - jopa rakastui - yhteen koulun oppilaaseen, mutta uhkarohkeus päättyi traagisesti. Aikuistuttuaan hän päätti tulla tuhoamaan koulun.

Iäkäs opettaja puolestaan on koululle uskollinen kirjaimellisesti kuolemaan asti. Hän alkaa epäillä sabotaasia ja lopulta myös kuolemantapauksia sattuu.

Kirjassa on ehdottomasti puolensa, mutta valitttavasti sen salaisuuden paljastuminen jonka yritän pitää salaisuutena) pilasi toisen lukukerran. Eli yhden kerran kirja. Joskin ihan hyvä yhden kerran kirja.

Niin, ja nämä yksityiset poikakoulut eivät oikein kiehdo suomalaista naispuolista opiskelijaa.

torstai 16. toukokuuta 2013






Jaakko Hämeen-Anttila: Tuhannen ja yhden yön erotiikka

 

Nykyään tuntuu olevan muodissa väittää, että kaikki islamin naiset joutuvat käärimään itsensä mustiin jätesäkkeihin ja kaikki muslimimiehet tulevat länsimaihin joukkoraiskaamaan länsimaisia naisia.

Onneksi meillä on ainakin yksi asiantunteva historioitsija, joka kertoo muuta (ja lisäksi erittäin viihdyttävästi). Islam on kaikkea muuta kuin seksikielteisyyttä. Kiinnostava näkökohta on se, että viktoriaanisena aikana islam oli seksikkyyden päämaja; nykyaikaan se nähdään puritaanisuuden pesäpaikkana. Kannattaisi todellakin lukea vaikkapa Tuhannen ja yhden yön tarinoita niin sensuroimattomina tarinoina kuin mahdollista ja myös tutustua maalaustaiteeseen eurooppalaisten haaremikuvauksina.

Muuten, jopa lempi voi olla olemassa mustista jätesäkeistä huolimatta:






lauantai 11. toukokuuta 2013



Lars Kepler: Paganini ja paholainen

 

Taas pätevä ruotsalaisdekkari. Mies löytyy riippumasta täysin tyhjästä huoneesta. Nuori nainen lötyy ajelehtimassa veneessä - hänen vaatteensa ovat täysin kuivat, mutta keuhkot ovat täynnä vettä.

Taitavia juonenkäänteitä ja yllätyksiä. Kirjassa ovat mukana myös sekä Paganini (hänen soittamansa viulut) ja paholainen, jonka kanssa tehtyä sopimusta ei kumoa edes kuolema. Sen verran paljastan, että paholainen on ruumiillisessa hahmossaan asekauppias - hyvin sopivaa.

Pidän paljon suomalaispoliisista, Joona Linnasta. Aamulehden arvostelija purnasi Joonan käyttämää suomalaisääntämystä; miksi Ruotsissa kasvanut mies ei olisi voinut oppia ääntämystä suomalaisvanhemmiltaan? Muistaakseni Dahlilla on suomalaispoliisi, joka on albino, puhuu tuskin mitään ja tuntee mystisiä suomalaislähteitä (eräänlainen suomalaismafia). Maailmankirjallisuudessa on perinne suomalaisista noidista, esimerkiksi Jack Londonilla: jos ruotsalaiset haluavat jatkaa tätä, niin siitä vain. Aina se Slussenin sissit voittaa.

Hyvää ja ,luettavaa dekkarikirjallisuutta. Lisää tätä.


sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Barbara Nadel: Veren syvyys


Istanbulilaisystäväni, komisario Cetin Ikmen, on taas töissä. Mahahaava on hellittänyt, mutta hänen on ilmeisesti pitänyt luopua brandystään loppuiäksi. Hänen työtoverinsa, Mehmet Suleiman, ottomaaniprinssi, on rakastunut turkkilais-irlantilaiseen psykologiin ja haluaa mennä naimisiin, mistä on ongelmia kylliksi, koska Zeldan eno on roomalaiskatolinen pappi Irlannissa.

Lisää ongelmia aiheuttaa nuori mies, jonka kurkku on leikattu poikki. Tapaussuuntia on kaksi: albanialainen verikosto tai vampyyrit. Albanialaisista on enemmän harmia, koska Ikmenin äiti oli albaani ja sukua murhatulle.

Ihmettelen, koska Barbaralta loppuvat vähemmistöt; tähän asti suomennetuissa kirjoissa on jokaisessa käsitelty yksi vähemmistö. Tällä kertaa meno yltyy peräti hurjaksi sukulaisuus- ja verikosto-ongelman vuoksi. Onneksi Ikmenin vanhin poika on sentään valmistunut lääkäriksi. Isä tarvitsee vielä sydänspesialistia tällä vauhdilla.

Istanbul on edelleenkin kiehtova ympäristö, mutta Orhan Pamuk kuvaa sen paremmin. Henkilöt ovat sentään kiinnostavia myös Nadelilla. Menettelee.



lauantai 4. toukokuuta 2013

Simon Beckett: Multiin kätketyt


David Hunter, Beckettin sankari, on palannut Yorkshiren nummille. Kahdeksan vuoden jälkeen on teinityttöjä raa'asti murhannut mies luvannut näyttää kahden uhrinsa ruumiiden kätköpaikat. Yksi uhri jäi eloon, kun tappaja saatiin kiinni itse teosta. Nyt yksi ruumis löytyi, murhaaja Monk on luvannut näyttää ne puuttuvat kaksi, jos hänet viedään tapahtumapaikalle.

Homma menee tietenkin pieleen ja Monk karkaa. Melkoista kieputusta seuraa, jopa murhaajan henkilöllisyys alkaa käydä epäselväksi  - ja tietenkin se, miten mies voi kadota aukealla nummella keskeltä poliisipiiriä. David Hunter joutuu tapaamaan myös oman menneisyytensä hahmoja.

Pidän paljon Beckettistä, joka onnistuu rakentamaan modella monimutkaisia juonia, pitämään henkilökohtaisen ja rikostutkinnan tasapainossa ja lisäksi antamaan yleistietoa olematta mikään Wikipedia. Kannatetaan.