Hilary Mantel: Syytettyjen sali
Thomas Cromwell on yhä enemmän kuningas Henrikin virkamies ja papereiden ja oikeusjuttujen ympäröimä (jatkoa kirjalle Susipalatsi). Hän on menettänyt perheensä lukuunottamatta Gregory-poikaa, joka on kiistatta pettynys isälleen: kiltti, kuuliainen, hyvä hovimies, mutta tyhmä kuin vasemman jalan saapas. Hovissa jaksetaan herjata Cromwellia hänen alhaisen sukuperintönsä vuoksi. Hän nielee horjumatta kaiken, muta ei unohda mitään. Kun Henrik haluaa päästä eroon Anne Boleynista ja Cromwell loihtii tyhjästä aviorikossyytteitä, kaikki syytetyt ovat miehiä, jotka aikoinaan pilkkasivat ja loukkasivat kardinaali Wolseytä, josta Cromwell yhä näkee unia.
Kirjasta käy ilmi, miten Cromwell irtautuu ihmisistä, jotka ovat olleet hänelle tärkeitä. Katariina Aragonialaisen hän tapaa tämän kuolinvuoteella. Ainoa ystävä on Hapsburg-keisarin lähettiläs Chapuys, jonka kanssa hänellä on poliittinen erimielisyys. Nuoret miehet Cromwellin taloudessa muuttavat muualle ja perustavat oman perheen.
Anna Boleyn suorastaan fyysisesti liukuu pois Cromwellin maailmasta; kun Anna joutuu Toweriin hän "valuu käsien läpi maahan kuin vesi" pudotessaan polvilleen maihinnousulaiturille. Jane Symouria Cromwell luonnehtii Chapuysille tämän kysyessä, mitä Henrik tytössä näkee: "Hän on tyhmä. Se on Henrikistä lepuuttavaa." (Ei muuten pidä paikkaansa; Jane saa harvoin suunvuoron kirjassa, mutta osoittautuu joka kerran harvinaisen salaälykkääksi ja ironiseksi nuoreksi naiseksi - aikaisemmin Cromwell oli hänestä viehtynyt, mutta luovutti, kun kuningas kiinnostui tytöstä.)
Kirja on täynnä syvää pessimismiä, jota tuntee mies, joka on ollut optimistinen ja päättäväinen, mutta on joutunut itsevaltiaan pyöveliksi. Vanha Cromwell näkyy esimerkiksi kohdassa, jossa ensimmäinen "tunnustus" kiristetään Annaan rakastuneelta luutunsoittajalta; hänet suljetaan yöksi joulukaappiin, jonka hän uskoo olevan täynnä haamuja. Kohtauksen jälkeen Cromwell käskee hävittää riikinkukonsulista ehdyt enkelinsiivet, joita hänen Grace-tyttärensä oli rakastanut, mutta joista on nyt tullut haamujen ilmentymä. Toinen karmiva kohta on Ranskasta tuotu pyöveli, joka vakavasti selittää, miten hän aikoo katkaista Annan pään niin, että syntyy mahdollisimman vähän hämminkiä ja tuskaa mestattavalle. Tyypillistä tälle kirjalle; ammattimies tekee työnsä eikä pohdi sen merkitystä.
En tiedä, odotanko vai pelkäänkö kolmatta osaa. Kuvaus synkkenee, mutta näistä ihmisistä on vaikea irtautua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti