Håkan Nesser: Toden ja ilveen verkko

 

Olen silloin tällöin lukenut Nesseriä ja joskus jopa pitänyt hänestä. Tämä oli kuitenkin jotensakin mitäänsanomaton kirja. En välittänyt uhreista enkä heidän kohtalostaan, poliisit eivät oikein tulleet esiin, joten juoni jolkotteli omaa tahtiaan. Tylsää.

Jonkinlainen välähdys oli kohta, jossa Van Veetereniä, Nesserin sankaripoliisia, eräs asiakas kyseli nimellä "se vastenmielinen" ja kaikki tiesivät poliisilaitoksella heti, kenestä puhuttiin.

Agatha Christie: Totuus Hallavan hevosen majatalosta

Vanhaa kunnon dame Agathaa. Tällä kertaa asialla on tutuista sankareista ainoastaan Ariadne Oliver, Agathan pilapiirros itsestään (ja sittenkin täysin sivuhahmona).

Pääasiana on pahamaineinen entinen majatalo, Hallava hevonen, jossa nyt asuu kolme noitaa. Yksi on vanhanaikaista lajia, joka uhraa valkoisia kukkkoja (eikö niiden pitäisi olla mustia?), yksi vaipuu transsiin ja pukeutuu sariin, ja yksi leikkii laatikolla, jossa on vilkkuvia valoja ja kuuluu sähköisiä ääniä. Lisäksi on puhe "kuolemankaipuusta".

Tämä kuolemankaipuu-juttu minua ärsyttikin. Jos kirja olisi kirjoitettu 30-40-luvuilla, olisin pannut teeman Freudin tiliin, mutta etulehden mukaan ensimmäinen painos on vuodelta 1961. Ei kai nyt sentään? Surisevia laatikoita, sähkölamppuja ja kuolemankaipuu? Onneksi varsinainen murhajuoni oli järjellinen ja loppuratkaisu rehellisesti yllättävä.

Paremman tekemisen puutteessa voi aina lukea Christietä.

Ursula LeGuin: Harhakaupunki

 

Ursulan kolme ensimmäistä scif-romaania on nyt suomennettu: Rocannonin maailma, Maanpakolaisten planeetta ja Harhakaupunki (City of Illusions). Luin ne eikoinaan vaiheessa, jossa vasta opettelin lukemaan englanniksi, joten alkuperäinen muistikuva on hutera. Muistelen kuitenkin

pitäneeni tästä nimenomaisesta kirjasta jotensakin paljon. Odotukset olivat siis kohtalaisia.

Alku takkusi, koska kääntäjälle tuli kohtuuttoman paljon kielioppivirheitä, joissa monikko ja yksikkö heittelehtivät. Aioin jo heittää koko kirjan seinään, mutta yllättäen kääntäjä tavoitti vireen ja tekstistä tuli kirkata ja kuulasta. Oikeastaan eräs parhaista lukemistani LeGuineista.

Tosin kirja todisti todeksi varhaisten (siis noin 70-luvun) feministien valitukset Ursulan kirjoista: tässäkin on vain kaksi naista, joista toinen jätetään heti alussa ja toisen kohtalo jää avoimeksi. Pääteema, eli valheen ja toden ristiriita, on loistavasti kuvattu. Samoin lopun kysymys - onko päähenkilä menossa kotiin vai kodista pois? Koskettava kirja. Suosittelen. 

John M Ford: The Final Reflection

Star-Trek -maailmassa (siinä aivan ensimmäisessä - kapteeni Kirk ja niin edelleen)  klingonit ovat täysiä pahiksia.

Poikkeus on tämä kirja, jossa kuvataan klingoneiden ja ihmisten yritystä keskinäiseen diplomatiaan klingonien näkökulmasta. Olen todellakin aina pitänyt tästä. Klingonien suhtautuminen siihen, että Maan ihmiset pelkäävät heitä hysteerisesti - "olisivat hölmöjä, jos eivät pelkäisi" - on tervettä järkeä ja kunniakäsitys ei loppujen lopuksi eroa ihmisten vastaavasta. LIsäksi pidän kirjan henkilöistä.

Keskeisenä teemana on myös shakki tai oikeastaan klingonien versio shakista, klin zha. Mr Spock esiintyy lyhyen ajan lapsena, joka pelaa shakkia klingonkapteeni Krennin kanssa.

Taitavat olla poissa muodista, nämä alkuperäisen Star Trek -sarjaan perustuvat kirjat? Sääli, joukossa on hyviä.

Antony Beevor: Toinen maailmansota

Beevor on suosittu historioitsija, mutta nyt hän on haukannut kunnollisen palasen; koko toisen maailmansodan. Kirjassa on yli 900 sivua, mutta silti enemmän kaipaisi.

Beevor on käsitellyt erittäin selkeästi ryhmitellen kaikkia rintamia mukaan lukien sellaiset, joista ei yleensä juurikaan tietoa ole löytynyt, kuten Kiina ja Kaakkois-Aasia. Olen lukenut varsin paljon sotahistorioita, mutta ilti vastaani tuli aikaiemmin minulle tuntemattomia ykityiskohtia. Onko useinkaan luettu japanilaisten systemaattisesti, upserien johdolla harrastamasta ihmissyönnistä?

Beevorin aikaisemmissa kirjoissa on usein hukuttu pataljooniin ja divisiooniin, mutta nyt hän on hiukan jarrutellut teknisten yksityiskohtien selostamista. Sen sijaan inhimillisiä sattumuksia ja kompia on mahtunut mukaan. Aamulehden arvostelija ei tuntunut pitävän kirjasta - käytti sanaa "populistinen" - mutta minusta on kiinnostavaa lukea myös yksittäisistä ihmisistä. Beevor itse kirjoittaa jälkisanoissaan, että ihmiset katoavat helposti lukuihin, miljoonat kuolleet saavat unohtamaan, että jokainen heistä on ollut yksityinen ihminen, jolla on ollut tunteita ja henkilöhistoria.

On myös viihdyttävää todeta Beevorin suhtautuminen kenraaleihin ja valtionpäämiehiin sankariksi ylentämisen ja hirviöksi alentamisen sijaan. Esimerkiksi huomautukset kenraali Mark Clarkista, joka kuljetti mukanaan 30 hengen omaa PR-ryhmää tai MacArthurista, joka rakasti tulla valokuvatuksi piippu hampaissaan tähyillen mietteliäästi Tyynenmeren horisonttiin, jonne hän oletettavasti pian rantautuisi tuomaan vapauden Filippiineille. (Kenraali Clark muuten nousi sukellusveneestä Pohjois-Afrikan rannikolla käymään salaisia neuvotteluja ranskalaisten kanssa, sekoitettiin salakuljettajiin ja pakeni sukellusveneeseen ilman housuja. Vähemmän arvokas hetki, jota PR-ryhmä ei taatusti käsitellyt.)

Beevorilta on aikaisemmin suomennettu kirjat "Stalingrad", "Berliini 1945", "Taistelu Kreetasta", "Taistelu Espanjasta", "Normandia 1944" ja "Pariisi miehityksen jälkeen".

Luetut 2012 lokakuu

Häpeällisen vähän on tullut luettua, joten täytyy arvostella lokakuun kirjat kerralla.

Bill Bryson: Sisään!

 

Brysonin uudempi historia lähes kaikesta.  Kiehtova kirja, koska hän ei kerta kaikkiaan malta pysyä aiheessa, mikä se sitten onkin. Tällä kertaa aloitetaan viktoriaanisesta pappilasta ja suhataan yli koko maapallon (tai ainakin Euroopan ja Yhdysvaltojen). Rakastan hänen tapaansa kerätä eksentrisiä kertomuksia eksentrisistä ihmisistä alkaen muinaisesta roomalaisesta, joka hukkasi henkikökohtaisen Priapus.riipuksensa ja päättyen lentokoneisiin - eikä tässä järjestyksessä.

Dean Koontz: Kuun valo

 

Koontz on kauhukirjasuosikkini, koska hänen kirjansa  ovat niin lempeitä. Tässä on myös autistinen poika (tai nuori mies), joka saa ymmärtämään autismin olemusta. Tietysti mukana on myös se fantastinen kauhukirjailmiö, hullu tiedemies. Paljastan kaiketi suurenkin salaisuuden kertomalla, että kyse on nanoteknologiasta, jonka kanssa päähenkilöt joutuvat tekemisiin yllättäen ja pyytämättä.

Katherine Pancoli: Krokotiilin keltaiset silmät

 

Kirja kilteistä sisarista ja häijyistä sisarista, Pariisin rikkaista ja krokotiileista. Miellyttävän moraalista, koska toki hyville pitää käyd hyvin ja ilkeille huonosti. Yhden jopa syö krokotiili. En yleensä harrasta viihdekirjoja, mutta jotenkin tämä vet

Muuten, lihavat ovat niitä kilttejä ja sorrettuja, laihat ilkeitä ja kehnon lopun saavia. Se on oikein, eikö olekin?

Ja yksi henkilö kirjoittaa romaanin 1100-luvun Ranskasta, jossa sankaritar nai viisi miestä. Hiukan paljokasta.

John Verdon: Numeropeli

 

Ovelin dekkarijuoni jonka olen tavannut. Sarjamurhaaja tuntuu lukevan ajatuksia. Poliisi on sittenkin se nokkela. Oikeastaan sääli, että loppuselvitys on yksinkertaisempi kuin mutkitteleva tarina antaa odottaa. Kannatettavin jännityskijra pitkiin aikoihin.

Paricia Wrede: Snow White and Rose Red

 

Tor-kustantamo aikoinaan julkaisi kirjasarjan, jossa vanhoja klassisia satuja kirjoitettiin uudelleen. Tässä Grimmn veljesten "Lumivalko ja ruusunpuna" on sijoitettu Elisabetin aikaiseen Englantiin, konnina ovat tohtori John Dee ja Ned Kelly ja haltiakuningatar on mukana toiminnassa. Olen lukenut kirjan usein ja piän siitä edelleenkin. Iltasatu klassiseen tyyliin.

Juha Valste: Ihmislajin synty

 

Asiallinen kirja otsikon mukaisesta aiheesta; esi-ihmiset on esitelty kelpo eläintieteelliseen tyyliin. Löytöpaikat, löydökset, kuvaus, mahdollinen ravinto ja elämäntapa. Hyvä yleisesitys kiinnostavasta aiheesta.